torstai 28. maaliskuuta 2013
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Toipilas
Kokeillaanpas miten blogin päivitys onnistuu tällä iKaverilla. Tulin kertoilemaan Mollyn leikkauksesta ja siitä toipumisesta.
Viime kesänä huomasin Mollylla yhden maitorauhasen ympärillä pari pientä pattia. Ne olivat siinä vaiheessa noin herneen kokoisia, toinen vähän pienempi. Eläinlääkärikäynnin yhteydessä niistä kyselin ja koska ne olivat vielä niin pieniä jäätiin seurailemaan mitä tuleman pitää. Patit pysyivät ennallaan tammikuuhun saakka, jolloin huomasin niiden lähteneen melko reippaaseen kasvuun. Kävin eläinlääkärillä niitä näyttämässä ja päätimme, että ne poistetaan. Sain itse päättää poistetaan ainoastaan patit vai koko maitorauhanen. Päätin, että otetaan vain patit eli kajotaan mahdollisimman vähän. Viikko sitten torstaina oli leikkaus, jonka yhteydessä löytyi lisää patteja kahdesta muustakin maitorauhasesta.
Tämän lisäksi Mollylta poistettiin toisen silmän yläluomesta pieni kasvain (luomirauhasadenoma). Perjantai-iltana huomasin koiran siristelevän kovasti silmää ja kurkkaaminen sinne paljasti tikin pään, joka lepäsi suoraan silmän pinnalla. Kävimme päivystyksessä, jossa tikin päätä lyhennettiin, silmä värjättiin ja olihan se mokoma lanka jo ehtinyt hiertää jäljen silmään. Antibioottitippa siihen lääkkeeksi.
Koira on toipunut hienosti, mitä nyt ymmärrettävästi on ollut hiukan väsynyt. Perjantaina, viikko leikkauksen jälkeen, koira olikin jo ihan oma hupero itsensä. Huomenna mennään tikkien poistoon ja voipi olla aika riemullinen hetki, kun ei enää tarvitsekaan sietää tuota pönttöä päässään.
En näköjään saa siirrettyä kuvia tänne suoraan Padilta. Pöh!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)