Eli viikonloppu vierähti Helsingissä ja messukeskuksen näytelmissä. Ihan kiitettävä kuhina siellä olikin päällä, kun viikonloppuna kehissä kiersi 14 000 koiraa sekä ihmiset ja ihmettelijät päälle. Menestystä ei lähdetty hakemaan, eikä sitä kyllä millään muotoa tullutkaan. Mutta hauskaa oli ja lompakko kyllä laihtui ja muovipussukoiden määrä oli melkoinen sunnuntai-iltana kotiovella. Ihana oli nähdä teitä kaikkia tuttuja <3.
Lauantaina Harry Tast harjottelija-arvostelijoineen mätkäisi Mannalle H:n. Ei kuulemma nuppi eikä ilme siinä miellyttänyt. Sinänsä hauskaa, että tuo asia on lähes poikkeuksetta kehuttu aiemmin. No, makunsa kullakin.
Lauantaina ohjaksissa oli Jaana kasvis, vielä vähän hymyilyttääkin. |
Sunnuntaina unkarilainen Andras Korotz lätkäytti meille puolestaan punaisen nauhan, vaikka melko pinkkiä oli väritys ollut kautta linjan. Pari vuotta sitten Liettuassa saatiin samalta tuomarilta serti, mutta niin se päivä vaikuttaa mielialaan ;)
Sunnuntaina handlaamassa oli Heidi. |
Onneksi on nuo luottohandlerit, että voi keskittyä itse ihan muihin puuhiin. Eli lisää kuvia on varmasti tulossa jossain vaiheessa.
2 kommenttia:
Menestystä ei tullut ei, mutta pääasia, että oli muuten mukavaa!!! Kiitos seurasta sunnuntaina, nähdään ensi vuonna!
Miten sää lahjot noita handlereita? Vai kiristätkö niitä jollain paparazzikuvilla? Määkin haluun handlerin.
Näyttelyt on aina niin mielenkiintoisia ja yllätyksellisiä kun ei koskaan tiedä mikä tuomaria sinä päivänä miellyttää ;). Todella antoisa harrastus.
Toivottavasti Molly voi jo paremmin. Noi hommat on tosi kamalia. Ja piskin kestää palautua niistä yllättävän kauan :(. Paranemisia!
Lähetä kommentti