Molly tässä terve. Mä nyt ajattelin tulla kertomaan teille, että me ollaan tänäkin vuonna täällä blogissa vaikka enimmäkseen hiljaselta vaikuttaakin. Emännästä on tullut laiska (tai sitten meille ei tapahdu mitään ihmeitä toim. huom.) eikä se jaksa kirjotellakaan mitään.
Lunta sitä on tullut tänäkin talvena ihan kiitettävästi, vaikkei vielä uutena vuotena olisi uskonutkaan. Mehän oltiin taas Saimaan rannalla Puumalan perukoilla viettämässä paukkujuhlaa hiljaisuudessa. Mulla kun on sen verran herkät höröttimet (ja latva laho toim. huom.), että mut pitää aina viedä paukutuksen ajaksi pois täältä taajamasta. Siellä se Saimaa liplatti vapaana, eikä ollut tänä vuonna mitään asiaa jäille. Sen sijaan päästiin metsäautoteille tarpomaan ja siellä me kuulkaa nähtiin (haistettiin toim. huom.) kummia. Ihan meidän kuonon edestä oli tarponut kaksi jotain tosi isoa elukkaa ja voi että, kun ne jäljet tuoksuivat hyvälle. Hirviöistä tai sellaisista horisivat hihnanpäät.
Niin, siitä lumesta. Mä olen kuulemma vähän latvasta laho ja mulla on siihen liittyen sellainen fetisissimi vai mikä se nyt on... Mun on siis ihan pakko syödä lunta, sellaista vastasatanutta ihanaa pumpulilunta ja mä syön sitä PALJON. Siis aina kun pääsen takapihalle alkaa tää mun lumenhävityskampanja. Eilen mä sitten kunnostauduin ja söin oikein valtavan kasan sitä herkkua (ja vähän myös ilmaa toim. huom.) ja päästin oikein sellaisen kunnon äijämäisen hirmuröyhtäisyn siihen päälle. Ihan vaan kerroin miten hiton hyvää se lumi on, Molly suosittelee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti