Viime lauantaina olikin pitkästä aikaa koiranäyttelypäivä, kun näyttely sattui olemaan tässä kotikaupungissamme. 2500 koiraa esiintyi kahden päivän KV näyttelyssä Mikkelin raviradalla. Erityisesti lauantaina kelikin oli perinteinen eli melkoisessa helteessä saivat koirat kehässä ravata.
Olin sitten ilmoittanut Mollyn veteraaniluokkaan, kun ajattelin, että pitäähän vanhuksellekin jotain hupia järjestää. Molly olikin viimeksi ollut näyttelyssä vuoden 2009 parsonien erikoisnäyttelyssä.
Kevyesti nousee vetskun jalka. |
Ja miten meille sitten kävi? No, erinomaisesti ettenkö sanoisi! Molly sai laatuarvosanan erinomainen ollen ainoana vetskunarttuna luokkansa ykkönen ja päälle vielä SA (= sertin arvoinen). Tämä oli jo enemmän kuin osasin odottaa. Kiitos vaan taitavalle handlerille ;) Paras narttu -kehään sainkin sitten tepsuttaa ihan itse...
Ihan hyvä kontakti. |
Narttukehästä irtosi vielä kolmas sija ja vara-Serti! Ja kaiken kukkuraksi Molly oli vielä VSP-veteraani. Aivan todella hämmästynyt emäntä poistui siis kehästä. Mollyn näyttelyurahan on ollut melkoisen lyhyt ja sanoisinko.... kirjava :) Tähän loppuun vielä tuomari Pirjo Aaltosen näkemys Mollysta: "10-v
vet. narttu hyvässä kunnossa. Spannattavissa oleva. Kauniit silmät,
hyvät korvat, hyvät pään linjat. Tyypillinen ylälinja, liikkuu hyvällä
askeleella. Hyvin takaa, hieman korkeat etuliikkeet."
1 kommentti:
Ihana Molly <3, ja etuliikkeet oli korkeat, koska Molly ihan onnessaan esiintyi pompahdellen :), hän oikein nautti esiintymisestä :)
Lähetä kommentti