keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Se on sitten uus vuos

En tosiaankaan lupaa, että päivitystiheys kasvaisi, mutta voisihan sitä yrittää. Joulu meni hyvin rauhallisissa merkeissä. Tytöt olivat olleet erinomaisen kilttejä, koska lahjoja tuli vallan kasapäin. Kyllä niitä onkin pelmuutettu ja vingutettu (tosin vain hetkittäin, kuten meillä on tapana). Joulukuvat ovatkin padillä, mutta pitää katsoa joku päivä, miten siirtäminen onnistuu siitä vehkeestä.

Uudeksi vuodeksi lähdettiin taas perinteisesti paukkuja pakoon Puumalaan jo perjantai-iltana. Mökin rauhassa rentouduttiin oikein urakalla ja tytöt pääsivät saunomaankin. Voi sitä riemua! Eiväthän nuo ole kolmeen kuukauteen saunaa nähneetkään. Jotenkin tuntui siltä, että koiratkin olivat levon tarpeessa ja ottivat kyllä mökkeilystä kaiken irti. Ehkä niilläkin on ollut raskas syksy opetella elämään "jatkuvassa" hälyssä, jolta täällä kerrostalossa ei voi välttyä. Itse aattokin sujui rauhallisesti. Puolen yön aikaan naapurimökiltä poksuteltiin muutamia raketteja ja Molly intaantui hiukan haukkumaan, mutta koska raketteja ei ollut kuin kourallinen, ei mitään paniikkireaktiota tullut tänä vuonna lainkaan. Eli mitä mukavin uusi vuosi myös Mollylle!

 

Ei kommentteja: