lauantai 28. toukokuuta 2011

Sairas - terve - sairas - ...

Vuosi sitten olimme tällaisten kysymysten äärellä. Koska aiheesta alkoi olla vuosi kulunut, ajattelin, että on korkea aika tutkailla mitä siellä Mollyn selässä on meneillään. Parin agilitykerran jälkeen koira tuntui olevan vähän kipeän oloinen ja vetäytyi mielellään makoilemaan bot-alustansa päälle. Koska vuosi sitten en ollut kovin tyytyväinen ko. eläinlääkärissä saamaani kohteluun, vaihdoin toiseen. 

Kävin hakemassa vuosi sitten otetut rt-kuvat mukaani ja marssin koiran kanssa toisen elukkatohtorin puheille. Hän sitten kutsui minut katsomaan vanhoja rt-kuvia ja niitä aikansa tutkailtuaa totesi, ettei näe kuvissa mitään spondyloosiin viittaavaa!? Voitte ehken uskoa, että meikäläisen leuka loksahti Mollyn päälakeen sillä hetkellä. Vuosi sitten sairaaksi diagnosoitu koira parani kerta heitolla, niinkö? Tämä lääkäri tutki koiran vielä päästä varpaisiin, kuunteli, paineli, venytti ja vanutti, ja totesi rekun olevan täysin terve paketti. Vähän normaalia terrierijumia. Rt-kuvista kävi kyllä ilmi sama minkä vuosi sittenkin kuulin eli SI-nivel on luutunut lähes kiinni, joka voi aiheuttaa jumitusta selänkin puolelle. Takapäähän tuolla koiralla on aina ollut jäykkä, eikä se siitä vanhemmiten vetreydy.

Kyllähän tässä nyt mielellään asettuisi tämän vuotisen lääkärin puolelle diagnoosissa, mutta kun tiedän, että edelliskerralla koiran tutkinut lääkäri on näissä asioissa myöskin sangen pätevä. Kannattaisikohan lähettää kuvat vielä kolmannelle osapuolelle? Osaisikohan kukaan neuvoa hyvää lääkäriä, joka olisi erikoistunut näihin asioihin? Kuvathan liikkuvat postilla eli ei sillä väliä minne päin Suomea ne pitäisi lähettää.

Me jatkamme eloa kuitenkin ihan normaalisti koiran ehdoilla. Agilitya harrastellaan kaikesta huolimatta ja matalilla esteillä kontakteja enimmäkseen vältellen. Hierontaa lisätään ja jos koira tuntuu olevan kipeä on lupa antaa särkylääkettä tarpeen mukaan. Tätä tietysti välttelemme viimeiseen asti. Onneksi koiran lihaskunto on eläinlääkärin mukaan tasaisesti kehittynyt ja erinomaisessa kunnossa :)

Sairas tai ei kongiin piilotettu ja jäädytetty jauheliha on parasta!

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Nurmen Heikki Tampereella on aika pro näissä jutuissa. Suosittelen. Pääasiahan kuitenkin on, ettei Molly kärsisi oireista oli rangassa mitä tahansa -tai ei mitään. Rapsut!